Kulttuurieläimen ensimmäinen kuljeskelutaidekurssi syyskuussa 2024!

Kulttuurieläin järjestää lyhytkurssin, jossa tehdään kuljeskelutaidetta koirien johdolla. Kurssi järjestetään Turussa, erilaisissa lähiluontokohteissa, joihin pääsee pyörällä tai bussilla. Tarkat tapaamispaikat ilmoitetaan ennen kurssin alkua.

Tapaamisia on yhteensä kolme, aina tiistaisin klo 18-19.15.

  • 10.9.
  • 17.9.
  • 24.9.

Kurssi on suunnattu aikuisille ja yli 15-vuotiaille taiteen ystäville. Ryhmään mahtuu vain 4 osallistujaa, sillä haluamme säilyttää intiimin tunnelman ja tukea hyvien keskustelujen syntymistä.

Kurssin opettajana toimii kuvataiteilija, eläinavusteinen valmentaja Oona Tikkaoja sekä hänen koiransa Pika ja Spock.

Kyseessä on kurssin ensimmäinen pilottikokeilu, johon osallistuu tutkijana myös monilajisesta taiteesta väitöskirjaansa tekevä Suvi Vepsä. Näistä syistä kurssi on nyt tarjolla alennettuun hintaan, 40 e/osallistuja. Osallistujia ei ole vakuutettu järjestäjän puolesta, joten huolehdithan omasta tapaturmavakuutuksestasi.

Ilmoittaudu mukaan tällä lomakkeella.
Jos haluat lisätietoa, tavoitat Oonan osoitteesta oona@kulttuurielain.com

Meillä käy Smartum ja Edenred.

Mitä on kuljeskelutaide?

Kaikenlaista taidetta, jota tehdään kävellen tai muuten liikkuen, ja joka käsittelee suhdettamme ympäristöön. Taidehistoriasta tuttuja käsitteitä ovat esimerkiksi Situationistien psykomaantiede 1960-luvulta ja siihen liittyvä tutkimisen tapa dérive sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Pariisissa kehittynyt flaneeraus. Myös monet nykytaiteilijat ovat tehneet teoksia kävellen ja karttasidonnaisesti. Kurssilla tutustumme jonkin verran taidehistoriallisiin esimerkkeihin oman työmme innostajina.

Mitä kurssilla tehdään?

Aloitamme tutustumalla kuljeskelutaiteeseen ja kokeilemalla sitä koirien johdolla. Toisella tapaamiskerralla jokaisella on puolisen tuntia aikaa toteuttaa oma kokeilu tai teos. Viimeisellä kerralla jatkamme kokeiluja sekä keskustelemme ryhmäläisten teoksista/luonnoksista.

Kurssitapaamiset järjestetään ulkotiloissa, joten pukeuduthan säähän sopivasti, niin whippetitkin tekevät!


Kulttuurieläin Oy
Oona Tikkaoja

oona@kulttuurielain.com
040 6744188